Ajankohtaista

Tsekkaa täältä Aula & Co:n viimeisimmät kuulumiset!

Kuolematon on Bardugon omista esivanhemmista Espanjan kultaisen vuosisadan aikana inspiroitunut historiallinen romaani ripaukselle magiaa.
Tuire Malmstedt kirjoittaa synkkiä kirjoja voidakseen olla murehtimatta arjessaan. Elokuussa ilmestyvä Jehki on trillerisarjan jännittävä avaus, josta kirjailija Arttu Tuominen kirjoitti: "Jehki on kuin Jäämeren sumu – arvoituksellinen, viiltävä ja
Illarion Pavljukin teos on saanut vaikutteita elokuvista mutta myös Kalevala-eepoksesta, sillä romaanin joen nimi on Tuoni. Puolustusministeriössä työskentelevä Pavljuk on saanut valtiolta matkustusluvan Suomeen, ja hän vierailee sotatilanteesta riippuen Helsingissä
Flann O’Brienin Hullu kuningas puussa on (joidenkin James Joycen kirjoittamien kirjojen ohella) kuuluisin ja pahamaineisin Irlannissa 1900-luvulla julkaistu romaani. Nyt se ilmestyy ensi kertaa suomeksi Kristiina Drewsin suomentamana.
Runsaat määrät kauno- ja tietokirjoja, dekkareita ja lastenkirjoja superisolla alennuksella alkaen 5 euroa. Samalla tuet suoraan kustantajaa!
Karsten Dussen kuoliaaksi naurattaja Murhat ja mindfulness saa jatkoa ja sarjaan perustuva suosittu tv-sarja toisen kauden. Lynn Messinan 1800-luvulle sijoittuvan dekkarisarjan uutuudessa ollaan murhaillallisilla. Abigail Deanin Kun me kuolimme luotaa
Ota tästä artikkelista talteen lukuvinkit Aulan kiinankielisestä käännöskirjallisuudesta! Mukana taiwanilaisia ja muitakin kirjailijoita. Kaikki kirjat on suomentanut Rauno Sainio.
Matkapäiväkirja taiwanista tausta
Matkapäiväkirja Taiwanista on voittanut maailman arvostetuimpiin kirjallisuuspalkintoihin kuuluvan International Bookerin. Palkinto julkistettiin viime yönä. Kirja voitti myös National Book Awardin. Teoksen on suomentanut Rauno Sainio.

Tunnettu ukrainalainen kirjailija Jevhenija Kuznetsova saapuu Helsinki Lit -kirjallisuustapahtumaan lauantaina 23.5. Hänellä on myös muita tapahtumia Helsingin-vierailunsa aikana. Uusin romaani Niin kauan kuin on elämää on ihmissuhderomaani Ukrainan sodan keskellä. Se oli ehdolla BBC:n