Synkän fantasiatrilogian pinnan alla sykkii lämmin sydän

”Herään kellopelisydämen tikitykseen rinnassani. Sen tasainen rytmi kaikuu kylkiluita vasten ja saa minut ajattelemaan oikeaa sydäntäni: sitä sydäntä, joka on jo varmaankin heitetty pois. En koskaan kysynyt Tiimalta, mitä sille tapahtuisi leikkauksen jälkeen. Ehkä on parempi, etten tiedä.”

Kellopelisydän kertoo salamurhaajista, joiden sydämen paikalla tikittää armottomasti aikaa mittaava kellokoneisto. Jos henkilö ei murhaa vähintään yhtä henkilöä vuoden aikana, mekaaninen sydän pysähtyy.

Kellopelimurhaajat kantavat kukin sydäntään omalla tavallaan. Samaan aikaan Karunkan Akatemiassa kudotaan harhoja ja kätketään totuuksia. Kaiken taustalla kuiskii meri, joka ei paljasta salaisuuksiaan, ja verkkaan vaihtuvat vuodenajat, joiden kielen voi oppia vain pysymällä vaiti.

Miten mahdoton muuttuu mahdolliseksi? Voiko väkivaltaan ja epäoikeudenmukaisuuteen vastata lempeydellä? Kellopelisydän on romaani muistamisesta, menneisyydestä sekä toivosta, joka sitoo ihmiset toisiinsa.

Vehka Kurjenmiekka on Juupajoelta kotoisin oleva pappi, kirjailija ja roolipelisuunnittelija, joka asuu nykyään Helsingissä.

“Vehka Kurjenmiekan esikoisromaani on tervetullut lisä suomalaisen fantasiakirjallisuuden kentälle.” – Helsingin Sanomat

“Kieli soljuu kauniisti, paikoin jopa runollisesti, ja kirjassa sekä dialogi että toiminnan kuvaus toimivat. Kaikesta paistaa läpi Kurjenmiekan monipuolinen ja pitkällinen kokemus kirjoittajana.” – Kulttuuritoimitus

“Salamurhaajien elämä vertautuu omaan maailmaamme, jossa arjen jatkuminen tarkoittaa jonkun kuolemaa. Hiottu esikoisromaani, jonka ihmisläheinen ote on valloittava.” – Tähtifantasia-palkintoraati

“Kurjenmiekka on luonnehtinut kirjaa grimhyggeksi; synkäksi fantasiaksi, jossa kuitenkin on lempeää kotihyggeilyä. Termi on aika osuva. Kellopelisydän on tunnelmaltaan synkkä ja raskasmielinenkin, ihan ilmeisistä syistä. Ei murhahommat ole järin mukavia ja näiden oikeutusta myös pohditaan paljon. Synkkyyttä tasapainottaa leivän leipominen ja banjon soittaminen. Saatoin haistaa teen ja kahvin, erilaiset yrtit. Takkatulen rätinän. Ja sen tikityksen, jota kellopelisydämet pitävät.” – Morren kirjablogi

“Kellopelisydän on maailmaltaan uniikki ja kiehtova” –  Kirjapöllön huhuiluja -blogi