Artikkelit

Vietä paras loma kirjojen parissa
Syyslomalla on aikaa lukea. Aulan kirjoista löytyy monenlaista luettavaa. Tästä postauksesta löydät meidän aulalaisten vinkit syyslomien ratoksi yksin tai yhdessä luettavaksi.
19.9.2022
Leigh Bardugo on yhdysvaltalainen nuortenkirjailija, jonka teoksia on myyty yli kolme miljoonaa kappaletta. Jerusalemissa syntynyt kirjailija asuu Los Angelesissa Kaliforniassa. Grishaversumi-trilogiaan perustuvaa Netflix-sarjaa alettiin esittää keväällä 2021.

Syyslomalla on aikaa lukea. Aulan kirjoista löytyy monenlaista luettavaa. Tästä postauksesta löydät meidän aulalaisten vinkit syyslomien ratoksi yksin tai yhdessä luettavaksi.
Romaani vallasta, etuoikeuksista, mustasta magiasta ja murhista huippuyliopistojen maailmassa.
Huippusuosittu Grishaversumi-sarja jatkuu uudella teosparilla. Kuninkaan arvet jatkuu siitä, mihin Hämärän valtakunta päättyy.
Helvettiin ja takaisin on jatkoa Leigh Bardugon ensimmäiselle aikuisille suunnatulle romaanille Salatun tiedon seura.
Korppien kehä jatkaa Leigh Bardugon suursuosion saavuttaneen Grishaversumi-sarjan tarinaa.
Tutustu tuleviin julkaisuihin sekä siihen, mitä olemme aiemmin julkaisseet.
Käytämme evästeitä tarjoamamme sisällön ja mainosten räätälöimiseen, sosiaalisen median ominaisuuksien tukemiseen ja kävijämäärämme analysoimiseen. Lisäksi jaamme sosiaalisen median, mainosalan ja analytiikka-alan kumppaneillemme tietoja siitä, miten käytät sivustoamme. Kumppanimme voivat yhdistää näitä tietoja muihin tietoihin, joita olet antanut heille tai joita on kerätty, kun olet käyttänyt heidän palvelujaan. Evästeet ovat pieniä tekstitiedostoja, joita sivustot voivat käyttää tehdäkseen käyttäjäkokemuksesta tehokkaamman. Lain mukaan voimme tallentaa evästeitä laitteellesi, mikäli se on ehdottoman tärkeää sivuston toiminnan kannalta. Tarvitsemme suostumuksesi kaikenlaisten evästeiden käytölle. Voit muuttaa tai peruuttaa hyväksyntäsi sivustollamme evästeilmoituksen kautta.