Heino Falcke

Valo pimeydessä – Mustat aukot, maailmankaikkeus ja me

30,90

Kuvaus

Tiedot

Kansainvälisen huippututkijan teos tunnetusta ja tuntemattomasta universumista 

Ensimmäinen valokuva mustasta aukosta oli tieteellinen sensaatio. Sadat miljoonat ihmiset ympäri maailmaa seurasivat livelähetystä, jossa Heino Falcke esitteli kuvan huhtikuussa 2019. Se oli ensimmäinen konkreettinen todiste mustista aukoista, joiden olemassaolon Einstein oli ennustanut suhteellisuusteorian perusteella yli sata vuotta sitten. Valo pimeydessä kertoo Falcken johtaman Event Horizon Telescope -työryhmän tiestä mustan aukon kuvaamiseen. 

Mustia aukkoja syntyy ulkoavaruuteen, kun massiivinen tähti kuolee ja siinä oleva aine tiivistyy. Pieneen tilaan pakkautunut suuri massa tuottaa valtavasti gravitaatiovoimaa, joka nielaisee kaiken lähelle tulevan, myös valon. Musta aukko on kuin portti tuonpuoleiseen: se avaa ulottuvuuden, jossa aika ja tila loppuvat. Siksi sitä ei voi tutkia tieteellisin menetelmin. Valo pimeydessä pohtii, mikä merkitys mustilla aukoilla on ihmiselle, ja kertoo, mikä pitää todellisuuttamme koossa. 

Falcken kyky kertoa pitkälle erikoistuneesta tieteenalasta on verraton: Hän osaa selittää Einsteinin suhteellisuusteorian vaikka alakoululaiselle.  – Spiegel 

ISBN

9789523641716

E-kirja

9789523642012

Äänikirja

9789523642027

Kl.

52, 52.2

Alkuteos

Licht im Dunkeln

Alkuteoksen kieli

Saksa

Suomentanut

Tuomas Renvall

Sivut

430

Tyyppi

Sidottu

Julkaistu

Syyskuu 2021

Kirjailija

Heino Falcke

Heino Falcke on radioastronomian ja astrohiukkasfysiikan professori Radboudin yliopistossa Nijmegenissa, Hollannissa. Hänelle on myönnetty lukuisia tiedepalkintoja, muun muassa Spinoza-palkinto.

Lue lisää