Otamme normaalisti tilauksia vastaan joulun ja loppiaisen välissä, mutta tilauksissa saattaa olla pientä viivettä.

Eudora Honeysett voi hyvin, kiitos

31,10

Koskaan ei ole liian myöhäistä saada onnellinen lapsuus

Eudora Honeysett on saanut tarpeekseen – kaikesta. Hän on kahdeksankymmentäviisivuotias ja nähnyt omin silmin, miten pahaa jälkeä pitkäaikaissairaus saa aikaan. Hän ei aio jäädä odottamaan mitä tuleman pitää, kun voi yhdellä ainoalla soitolla sveit­siläiselle klinikalle ottaa kohtalonsa omiin käsiin.

Sitten räikeästi pukeutunut kymmen­vuotias Rose ilmestyy hänen ovelleen täynnä elämää. Pikkuvanha Rose vetää Eudoran mukaan iltapäiväteelle naapurin Stanleyn kanssa, shoppailemaan, uimaran­nalle, syntymäpäiviin ja muihin juhliin. Kol­mikko löytää toisistaan tukea ja ystävyyttä ja Eudora alkaa muistella omaa lapsuuttaan ja pohtia, onko hän todella valmis kuole­ maan nyt, kun on vasta oppinut näkemään, mitä elämä oikeasti on. Onko hän valmis sanomaan hyvästit uusille ystävilleen?

Koskettava feelgood­-romaani ystävyydestä, elämästä ja sen lähestyvästä lopusta. Kirjan on suomentanut Anna-Mari Raaska.

Annie Lyons on brittiläinen bestseller-kirjai­lija ja luovan kirjoittamisen opettaja. Ennen kirjailijanuraansa hän oli töissä mm. kustan­tamossa ja kirjakaupassa. Hänen edellinen romaaninsa Pommisuojan lukupiiri nousi suomalaisten suosioon kesällä 2023.

 

“Lämminhenkinen, koskettava ja surullinen kokonaisuus, joka tarjoaa lukijalle paljon ajateltavaa sekä ymmärrystä”. – Saara Ylönen

”Herkkä ja koskettava kertomus elämästä, ystävyydestä ja kuoleman kohtaamisesta… Kaikkien pitäisi lukea tämä kirja.” – Ruth Hogan

”Meillä kaikilla pitäisi olla sellaisia ystäviä kuin Eudora, Stanley ja Rose, joiden lämpö auttaa meitä selviytymään vaikeinakin aikoina.” – Celia Anderson

“Lyons on taitava hahmojen luoja, hän osaa puhaltaa henkilöt eloon, ja luo niille karaktäärin, jossa riittää sävyjä.” – Amman lukuhetki -blogi

“Kirja viihdyttää, hauskuuttaa, koskettaa ja saa ajattelemaan.” – Kirjojen kuisketta -blogi

“Feelgood-romaanin ote on keveähkö mutta se antaa kuitenkin myös ajattelemisen aihetta.” – Kirjakaapin kummitus -blogi

“Ilahduin siitä, että kirja ei ole pelkkää kermakakkua ja samppanjaa, vaan tarinaan mahtuu runsaasti myös rosoisempia, synkempiä sävyjä. Kaunis ja koskettava romaani.” – Luetut.net -blogi

“Olipa tämä lämminhenkinen ja samalla hyvin koskettava kirja.” – lempilukemisto, IG

“Synkeähköstä teemasta huolimatta kirja on viihdyttävä ja luo hyvää mieltä.” – kirjakatti, IG

Lisätiedot

isbn

9789523644489

e-kirja

9789523644694

aanikirja

9789523644700

Julkaistu

Kesäkuu 2024

Alkuteos

Eudora Honeysett is Quite Well, Thank You

Suomentanut

Anna-Mari Raaska

tyyppi

Sidottu

sivut

349

Kirjailija

Annie Lyons on brittiläinen bestseller-kirjailija ja luovan kirjoittamisen opettaja. Ennen kirjailijanuraansa hän on toiminut muun muassa kirjakauppiaana. Pommisuojan lukupiiri on hänen ensimmäinen suomennettu kirjansa.
Annie Lyons

Kirjailijan muita teoksia

Pommisuojan lukupiiri -kirjan kansi. Kannessa kerrostalon julkisivu. Alakerrassa on kirjakauppa ja yläkerran ikkunoissa ihmisiä.

Sydämellinen ja koskettava tarina kirjoista ja ystävyydestä, jota edes sota ei pysty sammuttamaan.

Saatat myös pitää...