Ajankohtaista

Tsekkaa täältä Aula & Co:n viimeisimmät kuulumiset!

Liu Cixinin Muurahaisia ja dinosauruksia on vaihtoehtohistoria, satiirinen taru, poliittinen allegoria ja ekologinen varoitus. Liu Cixin on kulttikirjailija, joka kirjoittaa luonnontieteellisiin faktoihin perustuvia teorioita. Muistoja planeetta Maasta -trilogiaa (Kolmen kappaleen

Leena Valmun ja Lasse Rantasen tarinallinen lasten tietokirja Serius ja ihmisen ilmastonmuutos (Aula & Co) jatkaa vauhdikasta kuvakirjasarjaa ihmisruumiin elintärkeistä toiminnoista ja sen pienistä soluista, jotka tekevät niistä mahdollisia. Serius-kirjan

Tähtifantasia-palkinnon parhaasta fantasiakirjasta saa Aula & Co:n julkaisema Jyrki Vainosen romaani Täytetyt. “Täytetyt on unenomainen tarina. Sen aistivoimaiset kuvaukset luonnonympäristöstä yhdistyvät päähenkilön minuuteen kohdistuvaan eksistentiaaliseen uhkaan, jopa kauhuun. Ison rikosoikeudenkäynnin

Niklas Ahnbergin kirja Poika joka paransi haavat julkaistaan keskiviikkona 21.6. Kirjan pohjalta julkaistaan samaan aikaan myös ensimmäinen kirjan pohjalle tehty tekoälysovellus, jossa käyttäjä voi keskustella yhden kirjan hahmon kanssa.
Tuire Malmstedt on palkittu dekkaristi, joka on pääammatiltaan opettaja. Siksi hän työstää lasten hyvinvointiin liittyviä pelkojaan kirjoittamalla. Uusin teos Lyijysydän ilmestyi juuri, ja se on jo äänikirjalistojen kärjessä.
Monica Heisey

No siis tosi hyvää on lämmin ja katkeransuloinen komedia, joka paljastaa hersyvällä tavalla modernin rakkauselämän, ystävyyden ja onnellisen elämän tavoittelun sudenkuopat. Se on ollut menestys kaikkialla, missä se on julkaistu. Monica Heisey on

Niklas Ahnbergin Poika joka paransi haavat on Stranger Things -tyylinen kauhunsekainen romaani, jossa Daniel-poika valmistautuu Japanissa taistelemaan outoa amerikkalaista kulttia vastaan. Niklas Ahnberg on pelialalla työskentelevä espoolainen kirjailija. Hänen edellinen

Terhi Kuusisto

Terhi Kuusiston uutuusromaanin Mehiläisten kaupungit lähtökohta oli omaelämäkerrallinen, sillä hänen isänsä sairastui erittäin harvinaiseen sairauteen. “Romaanini kuvaa kuolevaisuutta, mutta tarinoilla on mahdollisuus elää meitä kauemmin”, kertoo Kuusisto. Romaanin Mehiläisten kaupungit

Paratiisi Fernanda Melchor

Fernanda Melchorin romaanille Paratiisi myönnettiin viikonloppuna Jarl Hellemann -palkinto. Palkinto jaettiin tänä vuonna kahdelle voittajalle, joista toinen on Georges Perecin Häviäminen.    Meksikolainen Fernanda Melchor on eteläamerikkalaisen nykykirjallisuuden tunnetuimpia nimiä.  Paratiisi kuvaa kaunistelematta väkivallan ja